Pohjolan Tekniikka -yhtiöt

Yksittäisistä ”Kumikaupoista” pohjoisen Suomen suurimmaksi teollisuuden kunnossapidon ammattilaiseksi.

Toimitusjohtaja Lasse Hahtonen

Kuvassa toimitusjohtaja Lasse Hahtonen

Lasse Hahtonen kertoo

1995 luvulta alkaen aloitimme määrätietoisen yhteistyön useiden yksittäisten paikallisten työkalu- ja konekauppiaiden kanssa. Esimerkiksi Kokkolassa ja Oulussa yrityksillä oli jo samaa omistajapohjaa. Paikallisella toimintatavalla olisimme kuitenkin jääneet isompien jalkoihin, joten päätimme tähdätä itse suurimmaksi.

Vastaavantyyliset yhtiöt Rovaniemeltä, Kemistä, Oulusta, Raahesta ja Kokkolasta liittoutuivat yhteen käyttäen aluksi Pohjolan Tekniikka –yhtiöt nimeä ”markkinointiketju”–nimenä.


Luotiin yhteinen imago

Nopealla tahdilla luotiin yhteistä imagoa yrityksen sisällä ja lähinnä teollisuudessa oleville isoille asiakkaille. Vuoden 2006 kalenterissa olivatkin mukana jo Pohjolan Tekniikka –nimen alla seuraavat paikkakunnat; Kajaani, Kokkola, Kemi, Oulu, Pietarsaari, Raahe, Rovaniemi, Tornio, Vaasa. Tässä vaiheessa pystyimme helposti sanomaan olevamme POHJOISEN SUOMEN SUURIN TEKNISEN KAUPAN ASIANTUNTIJA.

Imago, henkilökunta, liikevaihto ja koko yrityksen infrastruktuuri oli suorastaan räjähtänyt valtavaan kasvuun. Syy tähän oli kokonaisuudessa ja selkeässä tähtäimessä. Brändinrakentamisen, yhtiön kehittämisen, henkilökunnan motivoimisen, asiakkaiden vakuuttamisen ja koko toiminnan johtamisen tarkoituksena oli päästä yhteiseen määränpäähän.


Määränpää saavutettiin

PT logo näkyi kaikkialla; autot, vaatteet, taulut seinillä, power point –esitykset, liikelahjat jne. Kukaan yhtiön kanssa toiminut ei saanut jäädä huomaamatta kenen kanssa toimii. Toimintapa oli varsinaista ”aivopesua”, mutta sen teho oli ja on kiistämätön.

Yhtiön johdolle tuli vuonna 2006 poistumisen aika. Nyt Pohjolan Tekniikka –brändistä voidaan luopua ja se saa liittyä yhteen toisen ketjun kanssa, jolloin kyseessä on Suomen suurin teollisuuden kunnossapidon yhtiö. Etra Oy osti Pohjolan Tekniikka –yhtiöt ja vuoden 2007 alusta Etra on hallinnut voimakkaasti koko Suomen teollisuuden kunnossapitoa.

Nyt omana tehtävänäni on kehittää Aikolon Oy –nimistä muovituotannon osaajaa. Alkuvaiheen tavoitteena on kehittää yhtiöstä Pohjoisen Suomen suurin teollisuusmuovien asiantuntija. Olen ollut erittäin tyytyväinen yhteistyöhön Heinäkuun kanssa ja uskon yhteistyömme jatkuvan myös tulevaisuudessa.


Lasse Hahtonen
Toimitusjohtaja
Aikolon Oy
www.aikolon.fi

Kerro muille: