Kirjoittanut Keijo Särkijärvi | 13.12.2011
Listasin hieman vuosien aikana tehtyjä sanallisia markkinointikeinoja, ihan vain omaksi iloksi ja mahdollisesti tämän blogin lukijalle innoitukseksi.
Niin usein luullaan, että täällä toimiston kätköissä vain taitetaan mainoksia ja koodataan webbisivuja, mutta totuus on paljon maukkaampi. Ehkä voisi pohtia myös hieman, että miten ne ideat prosessoidaan. Se kylläkin on ainakin omalla kohdallani luova prosessi, jota en suosittele kenellekään muulle (ellet halua valvoa öitäsi).
Yhteistä näille seuraaville esimerkeille on tarpeen tyydyttäminen. Kuten kaikessa markkinoinnissa ei tarjota tuotetta vaan keskitytään enemmänkin lopputulokseen tai ainakin hyvään lupaukseen.
Yllä oleva on enemmän kuin slogan, se on tagline Actilife kuntokeskukselle. Kun alkuperäisajatuksesta "täyden palvelun kuntosali" lähdettiin harhateille, aloimme pohtia sitä lopputulemaa mihin Actilife tähtää. Se saatiin aika komeasti kiteytettyä muutamaan sanaan. Lause on hyvin vahvasti logon kanssa esillä lähes kaikessa viestinnässä ja noin viiden vuoden ikäisenä ei tunnu ollenkaan vanhenevan.
Asiakas tuli toimistoon eräänä kauniina päivänä ja sanoi, että nyt lähdetään rakentamaan uutta remonttifirmaa. Lähtökohtana oli tuottaa remonttitöitä yksityistalouksiin ja tehdä kokonaisurakoita.Asiakkaalla itselläänkin oli joitakin ehdotuksia, mutta antoivat meille tehtäväksi nimen keksimisen. Yhtenä mielenkiintoisena reunaehtona oli se, että markkinointiin ei alkuvaiheessa olevaraa käyttää rahaa juuri ollenkaan. Niinpä paneuduimme itse yrityksen nimeen ja löysimmekin nimen, joka jo omassa asussaan kertoo toiminnan päätarkoituksen. Yrityksen nimi on siis KOTIVALMIS.
Erittäin mielenkiintoinen projekti, jonka toimeksiantona oli tehdä slogan Kannuksen kaupungille. Ongelmana oli jo kiveen hakattu logo, jossa se slogan jo asusti "juuret elämälle". Olemassa olevassa sloganissa ei ole mitään pahaa, mutta ei se tietysti mitään kerro varsinkaan ulkopuoliselle. Workshoppien ja pohdinnan jälkeen päädyttiin yhteistuumin ratkaisuun, jonkaperusteisiin kuulu mm. sellainen käyttötarkoitus, että lausetta voi käyttää myös puheessa.
Nyt saimmekin vuoden käytön jälkeen tiedon, että lauseita on käytetty juuri niinkuin oli suunniteltu. Kaikessa viestinnässä ja jopa puheessa on kuultu lause: "Kannus tarjoaa juuret elämälle ja vahvat kannukset yrittämiseen". (tällöin tietysti on ollut asiaa yritysmaailmaan)
Muita lauseita Kannukselle tehtiin eri tilanteisiin: Vahvat kannukset tulevaisuuteen / Vahvat kannukset asumiseen / Vahvat kannukset vapaa-aikaan.
Pääsimme alusta asti mukaan luomaan yhtä uutta valmistalojen rakentajaa, Sievitaloa. Tässä ei ehkä niinkään ole kysymys prosessista vaan yksinkertaisesti hyvän tuurin hyödyntämisestä. Slogan sisältää kaiken olennaisen kolmessa sanassa. Sievä on tietysti nätti, muuttovalmis on tietysti helppo ja kotiin on aina kiva tulla. Miksi mainitsin sanan "tuuri"... noh, olisihanse ollut huomattavasti vaikeampaa tehdä tämän tyyppinen slogan jos talovalmistan kotikylä oli ollut vaikkapa Veteli...
Tuossa nyt vain muutama ote niistä tuhansista sanoista ja nimistä, mitä vuosien varrella on viljelty. Tämä kuitenkin muistuttaa brändin rakentamisen hienoudesta ja kauneudesta. Yksikin sana saattaarakentaa businesta uuteen liitoon. Toisaalta huono sana ja lause saa yrityksen todella nopeasti naurun alaiseksi. Muistettakoon aina legendaarinen Costa Rica kahvimainos, - mainos jonka jälkeen kyseinenkahvimerkki käytännössä hävisi kauppojen hyllyiltä.
Tunnelmallisen televisiomainoksen loppuun matala miesäänispeak sanoo: "päätä päiväsi Costa Ricalla".
Kirjoitan blogissani markkinoinnista ja brändien rakentamisesta ja välillä vähän asian vierestäkin.
Kirjoittanut Keijo Särkijärvi | 13.12.2011
Miten ne kaikki ideat syntyvät ja miksi?
Lue lisää
Kirjoittanut Keijo Särkijärvi | 3.8.2011
Meistä on taas kirjoitettu lehdissä!
Jo perinteeksi muodostunut
lehdistökatsaus.
(viime vuonna aloitettu)
Lue lisää
Kirjoittanut Keijo Särkijärvi | 1.6.2011
Olen seurannut tiiviisti Nokian alamäkeä brändinrakennuksen näkökulmasta. Tässä pikkuisen - aavistuksen - hiukkasen tiukkasävyinen analyysinpoikanen.
Lue lisää
Markkinoinnin ja mainonnan suunnittelu, viestinnän konsultointi, Brand Workshop
Yritysilmeen, esitteiden, käyntikorttien, julisteiden ja muiden painotuotteiden suunnittelua